keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

tilannepäivitystä

Niin on taas vierähtänyt pitkä hetki hiljaisuudessa ja rauhassa. :) Ollaan oltu ihan kotona, Susun kanssa treenaillaan agia edelleen. Kisoihin ei olla sen kanssa vielä päästy, mutta kisalisenssi odottelee taas korkkaustaan. Jospa siis keväämmällä tai viimeistään kesän aikana saataisiin ekat viralliset kisat alle. Onhan sitä jo odotettukin. :D

Meidän tiimin pentusuunnitelmat aikaistuivat parilla kuukaudella, kun Iina päätti aloittaa juoksunsa reippaasti etuajassa. Iina on astutettu tritekijäisellä soopeliherralla, joten toukokuun loppupuolella on toiveissa soopeli- ja trikkipentuja syntyväksi tähtitomun pentulaatikkoon. :)
Nämä ovatkin sitten ensimmäiset pennut, jotka syntyvät Pirkkalassa.. :D

Näyttelypuolellakin on ollut hiljaista. Tähtitomulaiset edustaa sitten toukokuussa Tampere KV:ssa, kun Hippu ja tytär Elli lähtevät kisaamaan. Näyttelykentät korkkaa tällöin myös Tippa! Elli tekee debyyttinsä jo Lahdessa huhtikuun lopulla. Jäämme jännityksellä odottamaan kuulumisia!

D-pentue täyttää pian jo vuoden.. Niin se aika vaan vierii eteenpäin ihan huomaamatta. Onneksi itse ei vanhene lainkaan.. :P